ASTRID ON HYVIN HYVIN VIHAINEN
Keskiviikko 18.11.2009 klo 19:29 - Rami Lehto
Meidän kaikkien yhteinen maahanmuuttoministerimme Astrid Thors (RKP), pitää mahdollisena sitä, että kunnat ovat jatkossa pakotettuja ottamaan vastaan pakolaisia. Siis valtio pakottaisi kuntia ottamaan pakolaisia vastaan nykyistä enemmän. Ministerin mukaan, pula pakolaisten kuntapaikoista on vakava ongelma. On kuulemma huono tilanne Suomen uskottavuuden kannalta, jos kunnat eivät suostu vapaaehtoisesti ottamaan heitä vastaan. Niinpä niin, jos ei vapaaehtoisesti, niin sitten pakolla, koska ministeri niin haluaa ja kaikki tämä vain, ettei Suomen uskottavuus EU:n mallimaana kärsisi (samaa uskottavuushokemaahan käytetään monissa muissakin, meille suomalaisille varsin epäsuotuisissa asioissa). Onneksi ministeri Thors on tainnut jäädä melko yksin vaatimuksineen.
Kyllä kunnalla pitää olla itsemääräämisoikeus siihen, kuinka monta pakolaista vuosittain pystytään kuntaan ongelmitta asuttamaan. Nythän ongelmana on se, että Suomen pitäessä rajaportit pakolaisille varsin avoimina, niin samaan aikaa muut pohjoismaat ovat niitä sulkemassa. Tästä johtuen pakolaisvirta maahamme kasvaa vuosi vuodelta. Jo tänä vuonna pakolaisvirta on kasvanut hallitsemattomaksi. Siitä seurauksena vastaanottokeskuksemme ovat jo nyt täyttyneet ääriään myöten ja uusien keskuksien tarve tälle vuodelle on ollut moninkertainen. Näistä keskuksista eteenpäin lähteville pakolaisille, ei nyt tahdo löytyä niitä uusia kotikuntia, jotka ottaisivat heidät avosylin vastaan. Varsinkaan juuri nyt, kun kuntataloudet ovat jo muutenkin valmiiksi heikossa hapessa.
Lahdenkaan tilanne ei ole mitenkään erityisen ruusuinen. Työttömyys on korkea, edullisista ja suurista vuokra-asunnoista pulaa ja vähän resursseja tuottaa monikulttuuristen tarpeita palvelevia palveluita. Esimerkkinä eri uskontokuntien omat uimahallivuorot, uskonnonopetukset, kouluruokailut, tulkkauspalvelut ja jne jne. Ei ole oikein paikallista väestöä kohtaa, jos pakolaiset menevät heidän edelleen kunnan vuokra-asuntojonoissa tai heille on järjestetty omat terveydenhoitaja- ja lääkäripalvelut, kun kantaväestö joutuu samaan aikaan jonottamaan kiltisti.
Mielestäni pakolaisten vastaanottaminen pitäisi suhteuttaa sen hetkiseen taloudelliseen tilanteeseen ja harkita millä tavoin voidaan tuottaa kaikille paras lopputulos. Ei se poista ongelmia, että otetaan kaikki tänne haluavat avosylin vastaan, varsinkaan miettimättä mihin se johtaa tulevaisuudessa.
Yksi ongelmista on myös se, kun Suomi ei käännytä heti rajalla näitä ”elintasopakolaisia”, jotka tulevat turvallisiksi luetelluista maista, kuten esim. Bulgariasta (EU:n jäsenvaltio). Nämä Bulgarian romanit kiertelevät ”pakolaisina” ympäri Eurooppaa (voivat olla turvapaikanhakijoina samaan valtioon montakin kertaa) tekemättä mitään, nauttien samalla pakolaisten toimeentuloturvasta.
Kyllä pakolaisia voi ja pitääkin ottaa maahamme, mutta rajoitetusti ja jos he todella tulevat oikein perustein, eikä vain käyttämään yhteiskuntaamme hyväkseen omilla tarpeillaan ja vaatimuksillaan.