KAUAS KOULUT KARKAAVAT

Keskiviikko 28.4.2010 klo 7:40 - Rami Lehto

”Päivitetty kouluverkkoselvitys, jonka toimenpiteet toteutetaan”. Näin on kirjoitettu kaupunkimme uuteen tuottavuusohjelmaan. Käytännössä siis kouluja tullaan taas lakkauttamaan ja lapsia sijoitetaan yhä suurempiin yksiköihin, pidempien koulumatkojen päähän. Samalla tullaan myös päiväkoteja lopettamaan. Kaikki tämä tarkoittaa, että lapset sijoitetaan jo ensimmäisistä vuosista lähtien suuriin yksiköihin, joissa lapset ajelehtivat vailla tunnetta turvasta ja läheisyydestä.

Itseäni ihmetyttää tämä ala-asteiden lakkautus, koulujen joiden vaikutus kohdistuu, juuri oppitiensä aloittaviin pieniin koululaisiin. Lapsiin, joille juuri ensimmäiset oppivuodet ovat kaikkein tärkeimpiä. Pienille koulutiensä aloittaville juuri koulun läheisyys ja koko ovat merkitseviä. Pienet lähikoulut ovat turvallisia ja lämminhenkisiä, joissa yhteisöllisyys on suurta. Kaikki opettajat tuntevat kaikki oppilaat ja toisinpäin, jolloin syntyy tiivis lämminhenkinen yhteisö, jossa muutokset oppilaiden käytöksissä huomataan ajoissa ja niihin voidaan puuttua välittömästi. Samoin on myös pienissä päiväkodeissa, joissa tunnelma on paljon rauhallisempi ja kotoisampi, kuin suurissa yksiköissä.  

Viimeviikon torstaina, Lahdenseudun vanhemmat ry yhdessä Suomen vanhempainliiton kanssa, järjestivät keskustelutilaisuuden kouluverkkoselvityksen tiimoilta. Tilaisuus herätti suurta kiinnostusta lapsiperheiden keskuudessa, eikä ihme, sillä onhan selvityksen ehdotuksilla vaikutus monien lahtelaisten perheiden arkeen ja hyvinvointiin.

Kouluverkkoselvityksen mukaan esim. Metsäkankaan alueella arvioidaan kouluikäisten lasten vähenevän tulevaisuudessa, vaikka kuuleman mukaan, alueen päiväkodeissa lapsimäärät ovat kasvussa (asuntojen hinnat ovat Lahdessakin nousseet jo niin korkealle tasolle, että Metsäkankaankin kerrostaloasunnot alkavat taas kiinnostamaan, yhä lisääntyvässä määrin nuoria lapsiperheitä). Mitenköhän tulevaisuudessa saadaan Metsäkankaan lapset mahtumaan Kasakkamäen ja Kärpäsen kouluihin, muuten kuin luokkakokoja kasvattamalla, mikä taas ei ole mitenkään järkevää ja oppimisolosuhteita parantava ratkaisu.

Ihmetystä herättää myös se, että lapsiperheiden suosimilta alueilta, ollaan lakkauttamassa myös päiväkoteja, joita sitten yhdistetään suurempiin yksiköihin. Mitenköhän tulevaisuudessa onnistuu lasten vieminen päiväkotiin, jos ei ole omaa autoa? Kun monesti käy niin, että uusi korvaava päiväkoti ei olekaan niin helposti tavoitettavissa julkisilla kulkuneuvoilla. Vai onko tässäkin asiassa tarkoitus saada ohjattu kuntalaiset viemään lapsensa yksityiseen päivähoitoon? Onhan sen kunnalle huomattavasti halvempi ratkaisu, kuin järjestää kunnallinen päivähoitopaikka. Näin saadaankin karsittua kunnan lakisääteisten palveluiden tarvetta, kun tehdään niiden saavutettavuus vaikeammaksi.

Toivonkin, että ne päättäjät, jotka tekevät viimeiset ratkaisut koulujen ja päiväkotien lakkauttamisissa, asettuisivat hetkeksi pienten lasten ja heidän vanhempiensa asemaan ja miettisivät, mikä olisi paras ratkaisu, koska ensimmäiset oppivuoden heijastuvat usein läpi koko elämän.

Tuottavuusohjelman tarkoitus on saada säästettyä rahaa, mutta tämänkaltaisten säätötoimenpiteiden vaikutukset, nähdään sosiaali- ja terveysmenojen kasvuna tulevaisuudessa. Oppivelvollisuuden suorittamisedellytyksistä ei saisi tinkiä, eihän meillä tingitä kulttuuristakaan.